Tänään kerhon jälkeen meinasi ottaa vähän päähän. Teimme retkikäyttöön tarkoitettuja sähköisiä keittolevyjä. Jostain syystä maali ei ottanut kuivuakseen ja ainoa mitä sain aikaiseksi oli kaksi valkoista palikkaa, jotka olivat täynnä sormenjälkiä, kun olin tökkinyt niitä maalin kuivumista odotellessani. Kotiin päästyäni päätin, että onhan tästä nyt valmista tultava, oli miten oli...
Kotiinkuljetuksen aikana maali oli kuivunut niin paljon, että sain hiottua sormenjäljet pois. Muistin, että olin joskus aiemmin ostanut emalimaalia ja kaivoin putelin esiin ja vetelin maalia palikoiden pintaan. Maalin kuivuttua liimailin paikoilleen kerholla maalin kuivumista odotellessani tehdyt katkaisijat, levyt, töpselit sun muut härpäkkeet ja totesin, että ihan hyväthän niistä tuli.
No mutta kyllä tulikin sitten hienot! Teitkö nuo vääntönupit ja töpselin massasta?
VastaaPoistaTöpselit on hamahelmen puolikkaasta ja rautalangasta ja vääntönupit on pienen haaraniitin päästä + rautalangan pätkästä.
PoistaTodella hyvän näköiset niistä tuli! Minulta puuttuu yhdestä roomboxista juuri tuollainen, pitänee itse yrittää...
VastaaPoistaHarmi, että syntymäpäiväsi meni juuri ;)
PoistaJuu, tuttu tunne tuo. ;)
VastaaPoistaMutta lopulta tuli oikein mainiot keittolevyt.
Kiva, kun on malli täällä. Mun siirtolapuutarhamökkiin meinaa myös tulla pieni keittolevy. :)
Lopputulos on kuitenkin oikein hieno.
VastaaPoistaHienot
VastaaPoistaHyvän näköiset keittolevyt.
VastaaPoista