keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Puuhasteluja

Maanantaina meillä oli taas Raunistulassa kerhoilta. Ohjelmassa oli tällä kertaa "omia juttuja". Minulla ei ollut mitään keskeneräistä työtä mukaan otettavaksi joten muutaman hetken nettiä selailtuani löysin ompelulaatikon ohjeen, jota päätin koittaa tehdä. En ole täysin tyytyväinen lopputulokseen, mutta kyllä se nyt tässä vaiheessa saa kelvata Hannan käsityötarvikkeille.
 

Materiaali on balsaa, maalattu akryylimaalilla. Nupit ovat hieman liian isot, ja kuva vielä valehtelee hiukan ja ne näyttävät vielä suuremmilta kuin oikeasti ovatkaan. Ohje löytyi täältä.









Viikonloppuna jo tein Hannalle muutaman hajuvesi- ja kylpyvaahtopullon erilaisista helmistä.









Leivos on kuvausrekvisiittaa ja on Jatta Toropaisen käsialaa.



Näiden lisäksi olen puuhastellut vähän leivoskupuja...








Englanninlakut on tehty Cernit-massasta ja Foam Clay:sta.





... ja englanninlakuja. Idea näihin tuli maanantaina Raunistulan kerhossa, kun esittelin ostamaani Foam Clay:ta - jonka ostin "kun halavalla sain" ja Titta keksi, että siitähän saisi tehtyä englanninlakuihin ne vaaleansiniset ja -punaiset "venyvät" karkit. Titta saa kiitokseksi ideasta pussillisen lakuja.

Nämä menevät ehkä myyntiin Raunistulan kerhon pöytään parin viikon päästä Turun Nukkekotimessuille.

Siinä olivat hyvät uutiset. Huono uutinen on se, että Hanna ei pääse vielä tulevanakaan viikonloppuna saunaan, kun on vaihteeksi viikonloppuna 1:1 ohjelmaa; matkailemme oikein Tukholmaan ja takaisin uudella Viking Gracella.


lauantai 23. helmikuuta 2013

Hanna saa hepulin

Hanna ilmoitti heti aamulla Onnille, että tänään kyllä saunotaan. Onni yritti selittää, että sauna on vielä niin keskeneräinen, ettei millään usko että saa sitä tänään valmiiksi. Hanna totesi vain, että: "Hop hop, töihin sitten, minä lähden kauppaan!"


Hannan tullessa kaupasta hän huomasi heti, että Onni ei ole aloittanutkaan remonttia ja meinasi ihan vallan saada hepulin, mutta leppyi heti kun Onni saa kerrottua, että remontin sijasta hän on valmistanut Hannan jo kauan pyytämän kukkapylvään Hannan kirjovehkalle ja tulipa vielä leiponeeksi pellillisen pulliakin. Eikä Hannan hyvää tuulta tänään mikään voi pilatakaan, he saivat nimittäin aamulla tietää, että heille on luvassa kissa!

Pullat ja leivät omatekemät, Oivariini FB-kirppikseltä Saara Vallinevalta. Maidot ja keksit jostain netistä tulostetusta printistä, en muista enää kenen blogista.

Kukkapylvääseen käytetty puurimaa, hammastikkuja, balsaa ja askartelumaalia.









Kastelukannun ohje löytyi täältä.











Hanna ryhtyi lauleskellen kastelemaan kukkiaan uudella kastelukannullaan.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Joko saunotaan?

Ei ihan vielä, lauteet on vielä vähän vaiheessa... Kiuas sen sijaan valmistui tänään, kun päätimme kuitenkin kokoontua Raunistulassa tänään hiihtolomaviikosta huolimatta. Koska alunperin oli tarkoitus pitää lomatauko, päätimme valmistella omia töitä, etteivät lomailijat jää paitsi yhteisestä ohjelmasta.

Minä otin mukaani eilen aloittelemani kiuasaihion ja sainkin sen viimeisteltyä. Kotimatkalla nypin vielä kiuaskivetkin autokatoksesta mukaani... Kohta kelpaa Hannan ja Onnin löylytellä!


Kiuas on tehty pahvista ja tuikkukiposta, jalat puutikuista.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Kukka-askartelua Naantalissa

Sain kutsun osallistua kerran kuussa kokoontuvaan Naantalin nukkekotikerhoon ja mielihyvin otin kutsun vastaan. Tänään ohjelmassa oli kukkia paperinarusta:

Tässä lähtökohta: jo muutama valmiiksi tehty lehti ja paljon pientä piperrystä.

Tässä valmiit aikaansaannokset. Anopinkieleni oli muiden kerholaisten mielestä vähän liian rehevä, mutta Hanna onkin oikea viherpeukalo.


Askartelun lomassa juhlistimme vielä viikolla ollutta ystävänpäivää. Jokainen oli tuonut yhden paketin ja ne arvottiin. Minä sain Piia Suvitien tekemän ihanan arkun, joka olikin oikea aarrearkku: sisällä oli askartelussa aina tarvittavia pitsinauhoja monen väristä ja helmiä.











Itse olin pakannut lahjapaperiin tekemäni keittiöjakkaran.





torstai 14. helmikuuta 2013

Ystävänpäivä

Tänään pääsin vihdoin avaamaan Raunistulan kerhon ystävänpäiväswapissa saamani paketit,

ja niistähän paljastui vaikka mitä:
















On renginkaappia, grillaussettiä, kirjailtu tyyny, suloinen nalle, kannu, fanipaloja (lautanen kuvausrekvisiittaa...), käsipyyhettä ja vaikka mitä. Kiitos kaikille paketeista, oli tosi mukavaa availla niitä ja arvailla keneltä mikäkin paketti on. Suurimman osan luulen arvanneeni oikein, mutta kun en kaikista ole varma, niin jääköön nyt mainitsematta...




Omiin paketteihini olin kääräissyt jokaiselle leivontasetin; essu, taikinakulho & vispilä ja kiireisen kokkaajan keittokirja, kaikki itse valmistettuja.


Pakettien avaamisen jälkeen Villa Honeyssä nautittiin ystävänpäiväkahvit. Ruokailuhuoneen kaluston ja astiat olen saanut siskoltani lahjaksi. Kalusto tuli joululahjaksi jo ennen kuin taloakaan oli olemassa, ilmeisesti vinkkinä tulevasta... Ihana kakku ja leivos on ostettu FB:n nukkekotikirppikseltä Taina Jatta Toropaiselta.


HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!

maanantai 11. helmikuuta 2013

Heppahommia Raunistulassa

Tänään oli taas kerhoilta Raunistulan nukkekotikerhossa. Viikonlopun kylppäriremontissa melkein nahkoistaan kuorituneet sormenpäät olivat kovilla, kun askartelimme Titan ja Iston vanhoista puusälekaihtimista valmistamista kiteistä keinuhevosia.

Heppani vielä alkutekijöissään

Maalin ja liiman kuivumisen odottelu on vaikein vaihe askartelussa. Ainakin tällaiselle hättäselle ihmiselle.

Valmiit heppamme ryhmäkuvassa
Ja omani...
Jaoimme tänään myöskin ystävänpäiväswapin paketit, eihän tässä meinaa millään malttaa odottaa, että pääsee niitä avaamaan torstaina.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Kylpyhuoneremonttia

Tänä viikonloppuna Villa Honeyssä on saha soinut ja hiki virrannut. On nimittäin tehty kylpyhuoneremonttia ahkerasti. On maalattu seinää ja laatoitettu lattiaa. Onni laittoi kylpyhuoneesta portaikkoon johtavan aukon umpeen ja rakensi siihen lasitiilistä seinän.


Kävin perjantaina ostamassa Biltemasta lasitiilimosaiikkilaattoja, joita olin nähnyt siellä muutamaa viikkoa aiemmin, mutta sielläpä ei tietysti haluamistani väreistä ollut enää jäljellä kuin näytekappaleet. Nappasin näytekappaleet koriini ja marssin kassalle kyselemään voisinko ostaa ne. Vastaus oli ensin kieltävä, mutta aikani tingattuani (ja taisinpa vähän väpäyttää alahuultanikin) sain myyjän suostumaan myymään ne minulle. Mukaan tuli myös pussillinen kuuluisia sytytyslastuja, joista olin jo kuullut aikas paljon juttua. Olihan niitä sitten ostettava itsellekin.

Verkkoon kiinnitetty mosaiikki"laatta" ei tietystikään sopinut Villa Honeyn kylpyhuoneeseen sellaisenaan, vaan palat oli irroitettava verkosta ja liimattava yksi kerrallaan. Työtä helpottaakseni leikkasin ensin pahvista oikean mallisen palan ja liimasin palat siihen, saumaus tehtiin vasta paikallaan. Saunan rakennuskin pääsi hyvään vauhtiin.



Lopuksi Hanna halusi vielä siivota jäljet, vaikka Onni vakuutti ettei kannata, koska remontti jatkuu huomenna!

lauantai 9. helmikuuta 2013

Tästä se alkaa

Olkoon tämä ensimmäinen blogitekstini. Liityin tammikuussa Raunistulan nukkekotikerhoon ja olen kolmena kerhomaanantaina ehtinyt jo mukaan vesiaiheiden tekoon, pyykkikorin punontaan ja perhostaulujen tekoon. Mukavaa on ollut! Mieheni tosin ihmetteli, että miksi liityin mukaan "johonkin lasten kerhoon" ja oli hämmästynyt, kun kuuli ettei mukana ole yhtään lasta ja päin vastoin minä olen yksi nuorimmista kerholaisista...

Vaikka kerhon ystävänpäiväswapin ilmoittautumisaika oli jo mennyt kerhoon liittyessäni, pääsin silti mukaan vielä ja nyt olen pari viikkoa aina muilta hommilta joutaessani valmistanut kerholaisten ystävänpäiväpaketteja. 
Sisältö jääköön vielä arvoitukseksi.