tiistai 3. toukokuuta 2016

Työkaluja - Tools

Ostin jokin aika sitten fb:n nukkekotikirppikseltä pari settiä muovisia työkaluaihioita. Nyt käytin yhden illan ja tuunasin niistä vähän enemmän työkalun näköisiä.

I bought already some time ago two sets of plastic casts of tools. Now I spent one evening trying to make them to look more realistic.




maanantai 18. huhtikuuta 2016

Keittolevy

Tänään kerhon jälkeen meinasi ottaa vähän päähän. Teimme retkikäyttöön tarkoitettuja sähköisiä keittolevyjä. Jostain syystä maali ei ottanut kuivuakseen ja ainoa mitä sain aikaiseksi oli kaksi valkoista palikkaa, jotka olivat täynnä sormenjälkiä, kun olin tökkinyt niitä maalin kuivumista odotellessani. Kotiin päästyäni päätin, että onhan tästä nyt valmista tultava, oli miten oli...

Kotiinkuljetuksen aikana maali oli kuivunut niin paljon, että sain hiottua sormenjäljet pois. Muistin, että olin joskus aiemmin ostanut emalimaalia ja kaivoin putelin esiin ja vetelin maalia palikoiden pintaan. Maalin kuivuttua liimailin paikoilleen kerholla maalin kuivumista odotellessani tehdyt katkaisijat, levyt, töpselit sun muut härpäkkeet ja totesin, että ihan hyväthän niistä tuli.


lauantai 2. huhtikuuta 2016

Synttäriswap 2016 / maaliskuu

Maaliskuun synttärisankarina oli Anita. Hänen synttäripakettiinsa laitoin keittiöaiheisia tavaroita: keittiöpyyhkeen, veitsi- ja saksisetin sekä kaksi pääsiäislautasta:



Ja kerrankin muistin nuo tulitikut valokuviin mittakaavaa antamaan...

Huhtikuussa onkin minun syntymäpäiväni, joten jännittyneenä odottelen jo vaihtokavereiltani paketteja. 

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Päivä Tampereella

Teimme eilen Raunistulan kerhon kanssa retken Tamperelle, matkan päätarkoituksena oli mennä katsomaan Nukkekotiyhdistyksen 25-vuotisjuhlanäyttelyä Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkarantaan. Näytteillä oli pitkä rivi rintamamiestaloja 1:18 ja 1:12 koossa sekä kolme kerrostaloa, joihin yhdistyksen jäsenet olivat saaneet lunastaa yksiöitä ja kaksioita sisustettavaksi. Minuakin houkutti huoneiston hankkiminen, mutta kun tekemistä ja kiirettä muutenkin on aika lailla, luovuin kuitenkin ajatuksesta. Kieltämättä näyttelyä katsoessa hieman harmitti, mutta ei voi mitään.

Tässä vähän näyttelyn satoa, ensin rintamamiestalot:











Omat suosikkini näyttelyssä olivat nämä: Yhden naisen raati valitsi näyttelyn parhaaksi Anne Vesterholimin rintamamiestalon, se oli vuoteella lojuvaa täkkiä ja laskikasaa tonkivaa possua myöten aivan täydellinen!










Toiselle sijalle yhden naisen raatini nosti tämän muuntajan:






Sitten mennään kerrostaloihin:








 Tämä oli kerrostalohuoneista suosikkini:





Näyttelyssä oli myöskin satumaailmanurkkaus:


 Tämä Saara Vallinevan telttaileva lintu vei sydämeni!



Pahoittelen kuvien laatua, töiden pleksit (ja tungos) vaikeuttivat kuvaamista melko lailla.

Näyttelyn jälkeen suuntasimme Vapriikkiin, jossa oli tämävuotiset Tampereen nukkekotimarkkinat, jossa tein nämä pienet ostokset:



Pasha ja pääsiäismunat olivat Happy Little Muffinin pöydästä, lasilintujen tekijä on Tuula Nokkonen.

Entisenä tamperelaisena sydäntäni läikähdytti Vapriikin käytävällä oleva vanha trollibussi (eli johdinauto), jotka minun lapsuudessani vielä liikennöivät Tampereella.


Lopuksi piipahdimme vielä Tallipihalla pikaisilla ostoksilla ja kahvilla. Hauskan ja onnistuneen retken kotimatka oli hyvä aloittaa viehättävän kahvilan kuppikakun makea maku suussa.






Mies sai tuliaisiksi pienen taulun ja itselle yhdestä Tallipihan shopista tarttui mielestäni hyvin nukkekotiharrastajalle sopiva jääkaappimagneetti:


Lisää kuvia ja tunnelmia retkestämme on kerhomme blogissa.